Aasiakas.net

Lueskeltuani tämän sivuston tarinoita palautui mieleeni viime kesäinen asuntomessukohde-esittelijän pestini. Onneksi minun ei tarvinut toimia kohde-esittelijänä kuin muutamat kerrat, sillä hermot eivät olisi kestäneet sitä enempää. Tässä hieman katsausta messuesittelijöiden työsarkaan.

Kuten asuntomessuilla kävijät tietävät, esitteillä olevissa taloissa kulkureitit on rajattu erilaisin aidoin, jotta kulku saadaan hallituksi ja talon pinnat säästyisivät kulutukselta. Silti törmäsin useasti tapauksiin jotka eivät olleet käsittäneet tätä. Oli niitä ihmisiä jotka siirsivät aitoja päästäkseen kulkemaan suljetuille alueille. Usein kun heille asiasta huomautti oli vastaus “ai minä luulin että tuo tarkoittaa sitä että sinne saa mennä”. Kyllä, aidalla estetty alue tarkoittaa juuri sitä että sen aidan saa siirtää ja sinne saa mennä pällistelemään.

Toinen hermoja kiristävä asia oli tavaroiden hetkuttelijat ja vetkuttelijat, joita piti sietää kestohymyn kanssa. Messuilla ihmisillä tulee ihme into koskea joka paikkaan sekä väännellä ja käännellä kaikkea mihkä ylettyy. Ilmeisesti aikuiset ihmiset unohtavat messuilla käydessään ne kerrat jolloin he ovat lapsiaan kaupassa tai kylässä toruneet koskemasta joka paikkaan.

Tavaroita väänneltyään messuesittelijöille tullaan naureskelemaan tuotteiden heikosta laadusta. Aivan totta, jokaisen tuotteenhan tulee kestää +10000 ihmisen vääntely kahden viikon aikana. Kuinka monessa kodissa käy useita tuhansia ihmisiä varta vasten vääntelemässä suihkun suutinta?

Mutta se mikä kaikista eniten minua ihmetytti oli, että monen tuntui olevan vaikea sulattaa uusia ratkaisuja. Minkä takia messuille viitsii sitten tulla, jos kaikki uudet ideat ovat “kauheita, epäkäytännöllisiä, outoja, typeriä, ei meidän 70 -luvulla rakennetussa talossa vaan noin olla tehty”. Eihän asioita tietenkään voi tehdä ikinä toisella tyylillä.

Tietenkin nämä kaikki uudet ratkaisut ja tyylit rakentaa oli juuri minun, messuesittelijän, vika. Useasti minulle tultiin avautumaan että “miksi te olette tämän näin rakentaneet?”. Minähän tietysti olen itse ne talot kaikki rakentanut ja vastaan kaikista päätöksistä mikä koskee kohteen rakentamiseen sekä osaan kertoa yksityiskohtaisesti miksi mihkäkin ratkaisuun on päädytty.

Yleensäkin ihmisillä tuntui hämärtyvän se raja, että me esittelijät olimme siellä vain esittelemässä taloa ja valvomassa ettei kukaan telonut itseään portaissa. Emme asuneet tai omistaneet kyseistä kohdetta, joten emme myöskään voi valitettavasti asialle mitään jos talossa on erikoisen muotoiset ikkunat tai makuuhuone on tehty liian pieneksi.

Parhaimman kommentin, jonka muistan edelleen, sain kohteen saunankiukaasta. Se erään ikääntyneen vierailijan mukaan oli väärin tehty, sillä sen “pinnan tulisi kuumeta niin paljon että vesi muuttuu öljymuotoon”. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt sellaiseen fysikaaliseen ilmiöön missä vesi muuttuisi öljyksi.

Otin kuitenkin kaikki vähättelyt ja ivailut hymyillen vastaan, sillä sitä vartenhan me siellä olimme. Ottamassa vastaan mielipiteitä ja kertomassa tarkemmin kohteesta.

Tietysti olihan siellä niitä hyviäkin tyyppejä seassa, mutta vihjeeksi tuleville messuvieraille: fiksusti annettu palaute menee helpommin eteenpäin kuin naljailu tai vähättely. Kaikista viimeisenä messuesittelijä haluaa kuulla kommentin “Ette te taida tästä rakentamisesta mitään tietää. Kyllä minä olisin osannut paremmin tehdä”. On se kumma miten nuo rakennus- ja talopakettifirmat pysyvät pystyssä kun Suomessa tuntuu olevan niin paljon näitä “itte tekisin paremmin” -tyyppejä.

T:Lilli

On tämä kuppiloissa ja yökerhoissa työskentely vaan välillä niin hienoa. Rakastan työtäni, muutenhan en tuskin tekisi tätä tiskin takana heilumista hetkeäkään. Mutta löytyy sitten ihmisiä jotka todellakin luulevat että voin revetä 100 osaan kerrallaan ja leikkiä hymyilevää konetta.

Juttuhan meni niin että ravintolamme toimii ns. aamusta aamuun -menetelmällä joka päivä, ja yksi ihminen hoitaa yksin yhtä kerrosta. Elikkäs emme omista bloggareita tai muitakaan vastaavia portsarin lisäksi. Tämä varmasti jo kertoo h*lvetillisestä kiireestä iltaisin. Näinä kiireisinä hetkinä tuntuu todella hienolta kuulla tämä :

Neiti x: “V*ttu mikä tääkin on että tässä tiskillä joutuu seisoon yksin eikä palvelua saa.” (1-2min)

minä: “No kun tarvi käydä noi tuhkiset vaihtamassa ja vähän siivoomassa pöytiä tuopeista.”

neiti x: “Luulet varmaan tosiaan että toi sun työs on jotenkin hienoo ja arvostettua?”

minä: “No ei välttämättä aina hienoo, mutta sen verran arvostettua että kyllä täällä näyttäis nytkin olevan ihmisiä jotka haluaa juotavaa, ja ilman mun kaltasia niin et säkään sais sun kossumoscaas tässä?”

neiti x: “V*ttu !”#¤% mitä p*skaa tää oikeesti on, että säkin vaan alat siinä päteen?”

minä: …?

neiti x: “Paljon tää nyt sit v*ttu maksaa?”

minä: “5€.”

neiti x: “Just joo… Ensin saa venata ihan v*tun kaua, sit sä vaan auot naamaas ja pyydät kauheen hinnan. Tekisit sä vaan työs ja pitäsit turpas kii!”

Minä: “Joo tossa ja kiitos.” (seuraava)

Näitä sitten niin tuntuu riittävän, ja parhaimmillaan 10h vuoron ollessa takana ja muutama tunti vielä edessä, ei kaikkea jaksa aina kuunnella. Varsinkaan kun saman illan aikana sain naamaani tuopista. =)?)=)=)½!”#¤%&/()

Kiitos anteeksi ja näkemiin.

T:hohhoijjaa

Sattuipas taas muutama ihana ja mahtava keski-ikäinen nainen aasiakkaaksi.

Seurue (n.10 henkeä) saapuu ravintolaan tuntia ennen valomerkkiä. Heti heidän sisään astuessaan tiedän, että jos käy huonosti, niin hermot ovat vielä koetuksella.

Onneksi oli muuten hiljaista, joten esim. tilaamisen monimutkaisuus ei haitannut muuta toimintaa (tilataan ensin asiaa X kolme ja kun ne on saatu tiskiin jatketaan ja taas sama homma ja vielä samaa tavaraa jatkuvasti lisääntyvässä määrin).

Koko porukasta aisti, että olivat niin paljon parempia ihmisiä kuin muut. Oleskelunsa aikana eräs heistä myös haistatti täysin syystä v*tut työtoverilleni koska itse oli vaan niin kännissä ettei tajunnut asioista mitään.

Valomerkin jälkeen, viimeisinä asiakkaina, seurueesta on sisällä jäljellä muutama hyvin humaltunut naisihminen joilla on vielä juotavaa laseissaan. Heille on ehdotettu siirtymistä seuraavaan ravintolaan X monta kertaa erittäin ystävällisesti. Seurue on aikansa arponut että minne seuraavaksi suunnistavat, ja naiset ovat ehdottaneet paikkaa X, koska siellä “käy kaikki julkkikset”…

Neljä minuuttia vaille tasan ilmoitan että nyt pitäisi sitten oikeasti alkaa siirtymään eteenpäin, juurikin noilla sanoilla (järjestyksenvalvojaa ei ko. paikassa arkisin ole). Tähän eräs naisista toteaa että juotavaa on vielä jäljellä, johon totean, että nyt pitäisi sitten juoda reippaasti.

A: “Ei tätä nyt sekunnissa vedetä.”

Tarjoilija: “No sitten se pitää vaan jättää juomatta.”

Aasiakas puhisee itsekseen ystävilleen kuinka nykypäivänä ei sitten enää henkilökuntaa edes kouluteta mitenkään, vanhoina hyvinä aikoina sentään sitä ja tätä, ja kuinka ennenkuulumatonta että pitäisi jättää juomatta, jne jne jne… ja tuumailee siinä sitten että kenelle hän voi soittaa asiasta.

Koska luonnollisesti kuulen mitä kahden metrin päässä istuva ihminen puhuu, totean kylmän rauhallisesti, että Lääninhallitukseen voi asiasta soittaa, koska sieltä ne määräykset tulevat anniskelun suhteen, ja minun on noudatettava niitä määräyksiä, koska jokainen henkilökuntaan kuulumaton joka tuon maagisen kellonajan jälkeen on vielä sisällä, rikkoo lakia.

Siitähän se riemu sitten taas repesi ja aika paljon itsehillintää vaadittiin etten vastannut samalla mitalla kun viimeiset kaksi “neitokaista” alkoivat poistuessaan kilvan kertomaan kuinka väärällä alalla olen ja näinköhän olen suoraan bingosta tullut töihin ja kuinka minun pitäisi mennä siivoamaan kun ei ole mitenkään koulutettu ja olen ylipäätään täysin p*rseestä.

Tyydyin toteamaan että rouvahan itse kysyi kenelle voi aiheesta soittaa ja minä vain vastasin.

Samalla rouvat etsivät toverinsa erästä vaatekappaletta, jonka tämän miesystävä oli jo vienyt ulos. Totesivat siinä, että henkilökunta on sen varmasti varastanut ja jos ei heti löydy, niin soittavat poliisit. Oikeasti odotin sitä että olisin päässyt näkemään ne ilmeet, kun poliisilla on ehkä hieman parempaakin tekemistä kolmelta yöllä kuin selvitellä perättömiä syytöksiä humalaisten naisten keksimistä varkauksista, tai jos partion olisi oikeasti saanut paikalle niin miten olisivat “sinivuokot” reagoineet siihen tilitykseen.

Vaikka tarjoilijana ei miljoonia tienaakaan, niin ei silti ole mitään tarvetta varastaa kännisten ämmien lumppuja. Ja jos joku tulee syytää huutelemaan varkaaksi niin siinä mennään jo henkilökohtaisuuksiin, joten voi olla että huonona päivänä kerron vastauksena omat mielipiteeni ko. ihmisistä.

Tällä kertaa olin nätisti hiljaa. Tällä kertaa.

T:Tyyne

Second hand -kaupassa myyjänä olemisessa on aivan oma viehätyksensä, jonka tuovat tinkivät asiakkaat. Hillityt ja hiljaiset suomalaiset innostuvat silloin tällöin käymään kauppaa tavalla, joka olisi paheksuttavan ylimitoitettua missä tahansa hinnanviilauskulttuuria suosivassa maanosassa. Tässä muutama tapaus, joka on onnistunut samaan aikaan naurattamaan ja ottamaan päästä. Luonnollisesti näille ja monille muille on myös jälkeenpäin naurettu ja pudisteltu päätä kahvitauoilla…

———–

Tapaus 1: Arabiaa mökille

Asiakas tulee kassalle kuuden Arabia-lautasen kanssa, hinta 4 euroa kipaleelta.

Asiakas 1: “Eikö näitä saisi euron kappalehinnalla kun tuolla oli noita muitakin lautasia sillä hinnalla?”

Kassa: “En voi kyllä niitä niin halvalla myydä. Nää on kuitenkin vanhempaa Arabiaa. Muutaman euron voi kokonaissummasta tiputtaa, jos kaikki ostat.”

Asiakas 1: “Mutta mä veisin nää ihan mökille kun tarviin sinne vaaleita lautasia! Ei niitten Arabiaa tartte olla! Siis ihan mökille vaan…”

[Kassallehan se on aivan sama vaikka asiakas käyttäisi lautasensa savikiekkoammuntaan. Ei käyttötarkoitus vaikuta hintaan. Ja ne nimenomaiset lautaset sattuivat olemaan Arabiaa, halusi sitä tai ei.]

Asiakas 2: “4 euroa noista Arabia-lautasista on kyllä aika edullinen hinta. Oon joutunut maksamaan samoista lautasista enemmänkin muualla. Täällä on muutenkin aika tingityt hinnat.”

Asiakas 1: “NO NIINPÄ, KYLLÄ ON SITTEN KALLIS KAUPPA!!”

Asiakas 2: “Tarkoitin kyllä että täällä on aika halpaa…”

[Kassa puree huulta v*tutuksesta ja naurusta. Myöhemmin sama täti-ihminen löysi sopivat mökkilautaset, ja osoittautuikin sitten ihan mukavaksi tapaukseksi.]

———–

Tapaus 2: Rahaa vai enemmän rahaa?

Asiakas tuo kassalle takin (9e), jonka vyössä on sisäpuolella minimaallinen tahra.

Asiakas: “Tästä varmaan saa vähän alennusta kun tässä on NÄIN HIRVEE TAHRA.”

[Hmm, kaikkihan on tietysti suhteellista...]

Kassa: “No pistetään 8 euroa.”

Asiakas: “6!”

Kassa: “Toi on kyllä niin pieni tahra, etten mä kolmea euroa alennusta anna. 7 ja puoli.”

[Asiakas poistuu puhisten ylihinnoittelusta, ja tulee hetken päästä kassalle toisen takin kanssa.]

Asiakas: “Kato nyt, tässäkin on 6e!”

[Kyseessä siis aivan erilainen takki.]

Kassa: “Nää takit on kylläkin aika erilaiset. 7e siitä takista on viimeinen hinta.”

[Kassaa kaduttaa että tuli antaneeksi niin paljon periksi, mutta onneksi asiakas pitää p*skanylpeästi mielipiteestään kiinni ja lähtee pois - ei tosin tietenkään viitsi viedä takkia takaisin paikalleen. Kassa lähtee viemään roskia ulos, ja parkkipaikallahan sama akka seisoo.]

Asiakas: “Olisit kyllä voinut myydä sen sillä kuudella eurolla. Te saatte kuitenkin nää kaikki lahjotuksina, ja 6e on teille iso raha, plaaplaaplaaaaa….”

[Valitustulva jatkuu, ja kassa vie roskat muka-ystävällinen asiakaspalveluhymy venytettynä naamalle. Asiakas ei ilmeisesti arvannut, ettei tarvitse olla KTM ymmärtääkseen että on iso raha ja vielä isompi raha.]

———–

Tapaus 3: Hoono Soomi?

Ilmeisen ulkomaalaisperäinen henkilö (en ole rasisti, en väitä että etninen tausta aina vaikuttaa kassakäyttäytymiseen) tulee ensin kassalle fleece-paidan kanssa.

Asiakas: “Paljonko maksa?”

[Kassa vilkaisee selkeää ja yksiselitteistä hintalappua.]

Kassa: “4 euroa.”

Asiakas: “50 sentti?”

[Kassa tähdentää asiakkaalle, että hintalapussa lukee 4e. Asiakas hymyilee suostuttelevasti ja ehdottaa sinnikkäästi 50 senttiä. Pieni tinkaus on mahdollista, joten kassa tarjoaa 3,5e. Asiakas kieltäytyy kohteliaasti, poistuu paikalta ja palaa tavarakuorman kanssa. Mukana on mm. kattila, kauha, juustohöylä ja kolme rannekelloa. Yhteishinta koko kasalle lähemmäs 20e. Ensimmäisenä käydään kauppaa kelloista.]

Asiakas: “Tämä kaksi, tämä kaksi ja tämä yksi euro?”

[Kellojen hintalaput ovat irronneet, mutta kassa tietää niissä olleen hinnat 4e, 4e ja 5e. Siinä sitten väitellään, kun asiakas yrittää ostaa kellot murto-osalla niitten hinnasta. Kassa yrittää selventää asiaa.]

Kassa: “Siis nämä kaksi yhteensä yhdeksän euroa.”

[Heti näkee, että kuullunymmärryksessä meni jokin kohta pieleen. Asiakkaan hymy kirkastuu, ja hän viittaa kädellään koko tavaravuortaan.]

Asiakas: “Tämä kaikki 9e?”

[Kassa vetää syvään henkeä ja aloittaa taas selittämisen.]

———–

Ja mitä tästä opimme?

Asiakas ei todellakaan ole aina oikeassa.

T:Nickini

Olen töissä pienessä matkapuhelimia ja niiden tarvikkeita myyvässä liikkeessä. Pieni yksityinen liike keskustassa tietenkin saa asiakkaat yleensä tinkimään, mutta välillä se menee ihan liiallisuuksiin.

Esimerkki 1: Tuotteen hinta on 299, asiakas aloittaa tinkaamisen “No kai sä nyt mulle ton 260 euroon myyt??”. No en myy, kate on suunnilleen 10 euroa kyseisellä tuotteella, joten ei yleensä alle ostohinnan niitä myydä.

Esimerkki 2:
-”Kuinkas paljon tästä saa alennusta?” (tuotteen hinta 29 euroa)
-”No kyllä sen voi 25 euroon myydä.”
-”No eihän se ole mikään alennus!”
-”No onhan se jo prosentuaalisesti erittäin iso alennus.”
-”No ei ole, pitäähän tästä nyt enemmän saada!”

Siis kuvittelisi vanhemmilla ihmisillä olevan jotain käsitystä siitä kuinka isoja alennuksia liikkeet voivat antaa, jo jatkuva 10% alennusten antaminen on erittäin epäedullista.

On tietenkin ihmisiä jotka osaavat tingata, mutta sitten löytyy näitä jotka eivät osta mitään jos eivät saa 40 euron alennusta.

Bonuksena on sitten ne jotka joka hel****n kerta kauhistelevat korkeita hintoja ja joille se 20 ja 25 euron ero enteilee maailman loppua.

T:Matkapuhelinmyyjä

Odottelimme tässä keväällä linja-autoa keskustan pysäkillä. Sää oli aivan kauhea, satoi armottomasti vesi-räntä-moskaa ja tiet olivat kävelijöiltäkin tukossa. Siinä kärsivällisesti odottelimme linja-autoa, jonka oli tarkoitus tulla pysäkille klo 16:25. Odottelimme bussia tämän jälkeen noin 8 minuuttia. Edessämme oli mummo, joka puhisi kiukusta jo ennen kuin bussia edes oli näkyvilläkään. Kun bussi sitten saapui, kiilasi tämä mummo kaikkien kanssaodottajien edelle, olihan hänellä kiire valittamaan kuskille.

Kun mummo pääsi sisään kyytiin alkoi armoton papatus kuskille:

“Mikä oikeus teillä on laittaa vanhat ihmisrukat odottelemaan kyytiä tällä koiran ilmalla?”

Kuski yritti selittää, että “anteeksi, että ollaan hieman myöhässä aikataulusta, mutta ilma ei ole antanut periksi ajaa yhtään nopeampaa.”

“Olisi voinut lähteä aiemmin ajamaan tätä linjaa”, mummo vastaa.

“Kuulkaas rouva, kun tämä linja on ollut aamusta asti tukossa ja hieman myöhässä, kun tosiaan eilisestä asti on satanut taivaan täydeltä tätä räntä-lunta.”

“Mutta kun minä olen odottanut tätä bussia jo viisi yli neljästä asti!”

Muut asiakkaat alkoivat jo tuskastua odottelemaan auton ulkopuolella, tuiskussa, rouvan purkautumista. Kuski pahoitteli moneen otteeseen ja mummo vain jatkoi. Lopulta oli pakko tokaista itse entisenä asiakaspalvelun ammattilaisena mummolle, että “A) Mikäs kumman syy teidät pakotti tulemaan pysäkille 20 minuuttia etuajassa odottamaan kauheaan tuiskuun linja-autoa..!? ja B) Olisiko rouva nyt ystävällinen ja päästäisi nämä muutkin kymmenkunta matkustajaa sisälle, niin päästäisiin kaikki joskus kotiin ja saisi tämä linja yrittää kuroa sitä aikatauluaan kiinni?”.

Mummo vilkaisi äärimmäisen ilkeällä katseellaan minua, maksoi matkansa ja meni paikalleen istumaan… Tupatti koko matkan sitten vielä, kohdistaen sanansa minulle “nykyajan nuoret… olisi itse tullut odottamaan kyytiä ajoissa..”. Että semmoista. Bussikuskille kiitoksia kärsivällisyydestä!

T:sivustaseuraaja

Oli kiire päivä ravintolassamme, ja tiskille ilmestyi mies hyvin vihaisena: “Saako täällä mitään palvelua?? Me ollaan istuttu vaikka kuinka kauan tuolla pöydässä eikä kukaan ole tullut, kaikkia muita kyllä palvelette!”.

Kyseisen pöydän olin käynyt blokkaamassa 5 minuuttia sitten, eikä siellä ketään silloin ollut.

Pahoittelin ja vein listat kolmen miehen seurueelle. Tässä vaiheessa ukot vain ilmoittavat että “kaksi valkovenäläistä ja keppana”. Kun kysyn ruuista, tulee vain vastaus: “ei me nyt syömään jäädä”. Olisi sitten ehkä kannattanut tulla tiskiltä ne juomat hakemaan, niin kuin kaikki muutkin tekevät jotka tulevat vain kaljalle…

Vien juomat herroille, ja kohta tämä sama ärhentelijä tulee tiskille ja alkaa huutaa kovaan ääneen osoitellen minua sormella: “TYTTÖ! ÄLÄ IKINÄ, IKINÄ TUO MINULLE TÄLLAISTA VALKOVENÄLÄISTÄ!”. Kysyn sitten mieheltä että oliko siinä jotain vikana. Vastauksena tulee: “TÄSSÄ ON KAHVILIKÖÖRIÄ! VALKOVENÄLÄISEEN TULEE KAAKAOLIKÖÖRI!! P*RKELE TEITÄ KESÄTYTTÖJÄ KUN TE ETTE OSAA MITÄÄN!”.

Minä ja tiskillä oleva toinen asiakas sanotaan yhteen ääneen että kahvilikööriä siihen kyllä tulee. Mies inttää vastaan hetken aikaa. Sitten, ilmeisesti tajuttuaan olevansa väärässä, ukolla välähtää: “Mutta etkö sinä tyttö tajua että kun MINÄ tilaan valkovenäläisen, niin siihen tulee kaakaolikööriä! Jaska (minun pomoni) kyllä tietää! Tiedätkö sinä kuka MINÄ OON?”.

Minulla alkoi kiehua tuossa vaiheessa ja vastasin vain tiukkaan sävyyn että “En tiedä kuka olet, ja vaikka Jaska tietääkin että kuinka sinulle drinkit täytyy valmistaa, niin se ei sitä tarkoita että minä tiedän myös. Ja ajatuksia kun en valitettavasti osaa lukea, niin sinä kun tilasit valkovenäläisen niin sinä myös sait sellaisen!”.

Tähän tulee taas pätevä vastaus: “Olis sun pitänyt tietää!”. Kyseessä siis ihminen jota en ollut koskaan nähnytkään.

Asiakas lähti sitten noissa merkeissä pois ravintolasta, mutta palasi myöhemmin illalla syömään. Työkaveri onneksi hoiti heidän tilaustaan, mutta kun tämä ukko huomasi minut, kuului taas tuttu huuto: “TYTTÖ! TÄNNE!” (on muuten todella ärsyttävä tapa kutsua tarjoilijaa).

Kun menin heidän pöytäänsä, tämä mies yllättäen länttäsi vitosen setelin käteeni ja tokaisi vain että “pidä itselläs. Minä en mene kantelemaan sinusta Jaskalle vaikka palvelit meitä huonosti päivällä!”.

Olin kyllä vähän suu auki siinä. Kiitti vaan vitosesta joo, mutta sekö on huonoa palvelua kun en saanut sellaista telepaattista yhteyttä tähän mieheen ja sitä kautta selvittänyt että valkovenäläinen ei oikeasti olekaan valkovenäläinen.

Kyselin jälkeenpäin pitkään talossa olleelta työkaverilta että kuka tämä mies oli, niin kuulemma joku pomon “tuttu” joka käy paikan päällä noin kerran vuodessa. Harmi vaan että joillakuilla jää tuo MINÄMINÄMINÄ-vaihde silmään ja luullaan että muutkin nielee sen pureksimatta.

T:kesätyöläinen

Olin viime kesänä jäätelönmyyjänä suurehkon perhemarketin eteisaulassa olleessa pienessä jäätelöpisteessä. Vaikka asiakaskunta oli pääasiallisesti mukavaa, riitti jäätelönostajien joukkoon myös enemmän tai vähemmän pahoja aasiakkaita.

1) Arpojat

Jäätelöpisteen valikoima oli kohtuullisen pieni: vaniljasoftista ja neljää-viittä eri jäätelömakua kerrallaan (suklaata ja mansikkaa oli aina). Joillekin asiakkaille jäätelön valitseminen tuntui silti olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eräskin rouva muutti neljä (4!) kertaa mieltään ostotapahtuman aikana. Onneksi jouduin heittämään “vain” kaksi turhaan tehtyä jäätelöä pois. Viimeisen jäätelön kohdalla sai ihan jännittää, kelpaako tämä pallo nyt varmasti. Ihan vinkkinä: on suositeltavaa jo etukäteen miettiä, mitä makua haluaisit, varsinkin jos takanasi on jonoa.

Oma lukunsa olivat asiakkaat, jotka pähkäilivät pisteellä pitkän aikaa mitä ottaisivat (takana luonnollisesti pitkä jono), ja päättivät sitten kuitenkin hakea kaupan puolelta ne jäätelöt, kun ne ovat siellä paljon halvempiakin. Tämä tietenkin ilmoitettiin minulle moittivaan sävyyn, aivan kuin he olisivat toivoneet minun ottavan sen jonain henkilökohtaisena loukkauksena. Ihan tiedoksi: minä en ole valmistanut niitä jäätelöitä enkä saa teidän rahojanne omaksi, vaan voitto menee sille samalle kaupalle, jolta ostatte ne halvemmatkin jädet.

2) Vinkujat

Kuten todettua, valikoima oli pieni ja uutta makua tuli myyntiin vasta kun edellinen oli käytetty loppuun. Tämä johtui ihan yksinkertaisesti tilanpuutteesta ja siitä, että näin menekkiä oli helpompi seurata. Kuitenkin joka ikinen päivä tuli useampi asiakas vinkumaan, kun ei sitä omaa suosikkimakua löydykään. OK, ymmärrän, että sinä pidät kovasti siitä cappuccino-/punssi-/light-persikka- jädestä, mutta sitä ei valitettavasti löydy valikoimasta lainkaan. Todennäköisesti olisit ainoa, joka sitä edes ostaisi. Ymmärrän toki, että oman lempimaun puuttuminen harmittaa, mutta toistaiseksi en ole vielä onnistunut muuttumaan jäätelöksi, eikä tuo säälittävä vinkuminen muuta asiaa miksikään.
Monet aasiakkaat jopa suorastaan KÄSKIVÄT minua hakemaan jotain tiettyä jäätelömakua “sieltä takaa”. Missä tämä “siellä takana” sijaitsee, sitä en tiedä itsekään. Olin myös yllättynyt siitä, kuinka moni aasiakas “tiesi” meillä olevan sitä-ja-sitä jäätelömakua. Jep jep, “siellä takanahan” me niitä piilotellaan. Kun selitin, että en valitettavasti voi myydä muita makuja, kuin mitä näytillä on, alkoi armoton vinkuminen siitä, miten PITÄÄ olla enemmän makuja. Niinpä, ja oikeastaan tarvitsisi myös kolme pakastinarkkua lisää, että ne jätskit saisi mahtumaan jonnekin. Jotkut jopa kyselivät pomoni nimeä kiukuissaan, kun sillä kertaa ei ollut jotakin makua myynnissä, enkä suostunut hakemaan sitä “sieltä takaa”. Kumma kyllä pomolle ei ollut kuitenkaan tullut yhtään puhelua…

3) Lukutaidottomat aasit

Sattuipa sitten niin, että jäätelöpiste oli enää muutaman päivän auki. Softis oli päässyt loppumaan, eikä sitä tilattu enää lisää. Jätskipisteen välittömässä läheidyydessä oli VIISI A4-kokoista lappua ja yksi ständi, joissa luki isoin kirjaimin, että softis on valitettavasti loppu. Yksi lapuista oli tiskillä servettitelineen päällä, siis suoraan asiakkaan silmien tasolla. Silti melkein joka toinen aasiakas joko tilasi softista tai kysyi lapun luettuaan: “Eiks oo softista?”. No joo, neropatti, nyt kun kysäisit, niin onhan sitä oikeasti, kunhan halusin testata tajuaako kukaan kysyä.

Voimia kaikille jäätelönmyyjille!

T:ice queen