Hauturin arkea

Ensimmäistä kertaa nyt törmäsin tähän sivustoon ja heti alkaa avautuminen =)
Elikkäs, olen töissä hautausalan liikkeessä pienellä paikkakunnalla. Olen ihan asiakaspalvelija, eli en hoida vainajakuljetuksia tms. eikä kyseessä ole oma yritykseni, eli olen työntekijä. Ymmärrän tietenkin sen, että asiakaskunta on ainutlaatuista; surevia omaisia ja ystäviä. Mitä EN ymmärrä, on se, että jotkut asiakkaat luulevat minun tekevän rajattomasti ylitöitä. Jos liike menee viideltä kiinni, se menee viideltä kiinni. Asun toisella paikkakunnalla ja matkustan päivässä kaksi tuntia töihin ja takaisin. Nekin asiakkaat, jotka soittavat toimistoon ja kysyvät mihin aikaa olemme auki, pyrähtävät ovesta parhaimmillaan 16.45. Hautausjärjestelyissä menee parhaimmillaan kaksikin tuntia. Vaikka tämä ala on ainutlaatuinen, on tämä silti työtä ja ylityötuntejakaan ei saa rajattomasti kerääntyä. Onneksi suurin osa asiakkaista käy fiksusti aukioloaikana.

Toinen asia on se, kun on tilattu palveluja; arkku + uurna + muistotilaisuuspaikka ja pitopalvelu + hautakivi + perunkirjoitus tms. ja vaikka etukäteen on jo käyty hinnastoa läpi ja annettu arvioita lopullisesta laskusta, on aina niitä, jotka tulevat sanomaan ”No, maksoin nyt teidän laskun ja olen rahaton. Olette aikamoisia kiskureita!” Kuka käski tilamaan 3,000 €:n edestä palveluita ja tuotteita? Mitään emme pakota ostamaan.

Jaa tämä tarina:

27 kommenttia

  1. Miss Piggy sanoo:

    Hmmm. Eli jos järjestelyissä menee aikaa pari tuntia ja liike menee kiinni kello 17, teille ei oikeesti saa tulla juurikin esim. klo16:45 vaan teille pitää tulla keelo15:00?
    Ei oo helppoo ei ku on vaikeeta,,,

    • EL sanoo:

      Ja sama pätee esim. Pizzerioissa. Ei siellä enää ruveta vääntämään pizzoja koko perheelle 20.45, jos paikka menee kiinni klo 21.

      Ihan oikeesti, mihin on huomaavaisuus kadonnut? Alkaa niin ottaan päähän tälläset maailman omistajat, jotka luulee voivansa tehdä ja sanoa mitä haluaa.

      • EL sanoo:

        Mun kommentin piti olla ns. jatkona Putkimiehen kommenttiin, mutta menköön ny näin. Pointti varmaan kävi selväksi.

      • Miss Piggy sanoo:

        En kyllä kuvittele olevani maailman omistaja tai voivani tehdä tai sanoa (??) mitä tahansa. Oman mielipiteensä saa käsittääkseni sanoa.
        Täällä tulee kuraa asiakkaiden niskaan ihan käsittämättömistä asioista, jotenkin mun sympatiat kääntyy koko ajan enempi ja enempi jopa niiden urpåjenkin asiakkaiden puolelle. Valtaosa näistä valituksista johtuu todella pahasta asennevammasta eikä se suinkaan ole asiakkailla.

        • Tricky the Clown sanoo:

          Olen lukenut jo useamman kommentin sinulta. Joko teksti on mielestäsi käsittämätön, huono, pitkä and whatever. Kaikki on jonkun muun paitsi asiakkaan syytä, eikä mikään perustelu tai logiikka sovi maailmankuvaasi. Jos et tosiaan ymmärrä miksi tänne tekstejä kirjoitetaan, suosittelen realiteettien tarkastamista.

        • Trisha sanoo:

          Jotkut täällä ihmettelevät sitä faktaa, että asioihin kannattaa varata aikaa kunnolla.
          Kuvittele tilanne jossa menet auttamaan kaveriaan asiassa X, joska kestää ennakkotietojen mukaan n. 30 min. Asia venähtääkin 2h30min pituiseksi urakaksi, koska kaveri tekee kaikkea aivan epäolennaista myös asian ohessa. Aikaa menee paljon hukkaan.

          Nyt, kuvittele että olet yrittäjä tahi työntekijä, ja joudut tekemään aivan irrelevantteja asioita tai venyttämään työaikaasi pitkälle. Kukaan ei tykkää: et sinä (,eikä pomosi jos työskentelet jonkun alaisena), eivätkä muut asiakkaat jotka myös haluavat saada joskus jopa palvelua. Tai, kuten nimim. ”Putkimies” ilmaisi: ”on täysin aasimaista tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa, asiana kokonaisten hautajaisten kaikki järjestelyt, ja olettaa/vaatia että aspa tiputtaa kaikki työn jälkeiset menonsa”.

          Eli: jos projekti vaatii aikaa, esimerkiksi hautajaiset, kannattaa edes _yrittää_ varata aikaa, tai sopia tapaamisesta jolloin etukäteen lähettää relevantteja kysymyksiä järjestelyihin liittyen. Ja kannattaa muistaa ettei tässä maassa mikään ole ilmaista, johtuen veroista + katteesta yms. pakollisista kuluista.

    • Joulupuu sanoo:

      No hyvä tietää, että täytyy ottaa vapaapäivä pystyäkseen edes keskustelemaan hautajaisista teidän firmassa. Varmaan tosin jostain löytyy sellainenkin, joka palvelee myös meitä muita toimistoaikatyöläisiä, joten saattaapi olla että menen sinne.

      • Putkimies sanoo:

        Enpä usko että tässäkään firmassa on mitään ongelmaa jos varaa ajan etukäteen. Tai edes vaivautuu soittamaan ja tiedustelemaan että kauankohan asian selvittämisessä menisi. Ja jos ei ennakolta yhtään tiedä kauanko hautajaisasioiden järjestämisessä menee, niin onko fiksua olettaa että se hoituu 15 minuutissa?

        Edelleenkään ei ole OK tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa ja vaatia kahden tunnin palvelusessiota aspalta, jolla on omakin elämä ja jonka työaika (ja samalla myös palkanjuoksu) loppuu silloin kun se loppuu. Se on paitsi tyhmää, myös erittäin huonoa käytöstä.

        • Meiru sanoo:

          Minä en tiennyt etukäteen, enkä kyllä olisi älynnyt monta tuntia etukäteen tulla paikallekaan. Virastoaika kun loppuu meillä klo: 16:30, jonka jälkeen käydään omat virastoasiat hoitamassa, jos joku paikka on vielä auki 17:00 asti.

          Omalla kohdalla kyllä olisin tiedustellut, voiko aikaa varata, mutta tästä sain sellaisen käsityksen, että tämäkin pitäisi mieluiten hoitaa aiemmin kuin 15minuuttia ennen sulkemista.

  2. Putkimies sanoo:

    Kyllä, Miss Piggy, jos menet mihin tahansa liikkeeseen jolla on määritellyt aukioloajat ja asiasi kestää arviolta X tuntia, niin sitten menet sinne aikaan, joka on liikkeen sulkemisaika – X.

    Eli jos menet esimerkiksi sittariin ostoksille ja ajattelet viipyväsi pari tuntia, niin et tietenkään mene sinne varttia ennen sulkemisaikaa, vaan paria tuntia ennen. Jos huomaat että asiointisi jostain syystä venyy yli sulkemisajan, keskeytät sen ja jatkat jonakin toisena päivänä.

    En usko että tämänkään kirjoittajalla on mitään ongelmaa jos asiakas tulee varttia vaille esim. ostamaan adressin, hakemaan esitteen tai kysymään jotain yksittäistä asiaa. Sen sijaan on täysin aasimaista tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa, asiana kokonaisten hautajaisten kaikki järjestelyt, ja olettaa/vaatia että aspa tiputtaa kaikki työn jälkeiset menonsa (jättää vaikka lapset hakematta tarhasta jne…) ja jää tekemään pariksi tunniksi palkatonta ylityötä.

    • teppo42 sanoo:

      Tässä on tosin sellainen juttu, että esmes itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä siitä kauanko joidenkin hautajaisten järjestämiseen menee. Voisin ihan hyvin olettaa että se on kymmenen minuutin homma. Miten ihmeessä voisin tietää että siihen kuluisi kaksi tuntia? (Tosin itse varmaankin tuossa tilanteessa toteaisin että palataan asiaan seuraavana päivänä kun on paremmin aikaa…)

      • Mascewi sanoo:

        Harvaan asiaan menee kymmenen minuuttia. Joskus olen jutellut pankkisijoituksista kolme tuntia, mikä tuntui päässä max tunnilta. Aika on jännä asia. Itse varaan epätriviaaleihin asiointeihin vähintään tunnin, koska aina voi jotain joutua pähkäilemään.

  3. Eikka sanoo:

    Arkut ovat sikahintaisia vaikka ostaisi halvimman mahdollisen. Arkku on pakko ostaa, koska vainajaa ei voi törkätä jätesäkissä hautaan. Ja sitten kun sattuu olemaan pienen paikkakunnan ainoa alan liike, niin käytännössä on pakko ostaa vaikkei pakotettaisikaan. Myös perunkirjoitus on lakisääteinen vaikka sitten muistotilaisuus pitopalveluineen jätettäisiinkin väliin ja kivi hankkimatta.

  4. itu sanoo:

    Voisi kuvitella, että joustoa löytyy, jos sopii tapaamisen etukäteen. Ainakin pankkiin olen päässyt varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella neuvonpitoon, kun olen sopinut ajan.

    • badgeville sanoo:

      Luulisin että mitä varmana löytyy. Pomo saa tietää että on tulossa maksava asiakas. Pomo kertoo että jää noin 10 minuutiksi että asiakas saapuisi. Myyjä saisi varmasti vähän bonusta niiltäkin tulleilta ja asia tarkistetaan joko asiakkaan soitosta tai kameroista.

  5. Hauturi sanoo:

    Tietenkin joustan tarvittaessa ja jos asiakas tulee sisään, hänen asiansa hoidetaan siinä tilanteessa niin hyvin kuin pystytään ja ihan samalla tavalla kuin muidenkin asiat. Eli turha kenenkään väittää ettei hommat hoidu. Aina tulee erilaisia tilanteita, ei pystytä töistä lähtemään ja se on ymmärrettävää. Yksi huono puoli tuossa on se, että tuohon aikaan (klo 16 jälkeen) ei saa esim. varattua seurakunnasta enää siunausaikoja, eli on asiakkaallekin parempi tulla aikaisemmin. Hyvin harvoin hautajaisjärjestelyt kestävät alle puoli tuntia – 2 tuntia; tilataan siunausaika, varmistetaan pappi ja kanttori, katsotaan kaikki kukkatilaukset kuntoon, varataan muistotilaisuuspaikka ja pitopalvelu tms. Nämä ovat kuitenkin tärkeitä asioita hoidettavaksi, eikä auta jos asiakaskin on kiireessä. Täytyy edelleen sanoa, että onneksi tällainen on suht harvinaista ja ehdottomasti suurin osa sovitta käynnin aikaisemmaksi ja ne, jotka eivät pysty, ilmoittavat että tulisin myöhemmin ja se käy tietenkin. tämäkin on työ siinä missä mikä tahansa muu työ. Vai voiko joku oikeasti myöntää rehellisesti, että EI ottaisi päähän, jos olet siivoamassa paikkoja, laittelemassa vähitellen liikettä kiinni, katsot kelloa että kohtapuoliin bussi lähtee ja joku pyyhältää sisään 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa?

  6. Jotakin kuitenkin sanoo:

    ”Toinen asia on se, kun on tilattu palveluja; arkku + uurna + muistotilaisuuspaikka ja pitopalvelu + hautakivi + perunkirjoitus tms. – – – Mitään emme pakota ostamaan”.

    Tavallaan jotakin on kuitenkin pakko ostaa. Vainaja pitää haudata, eikä edesmennyttä voi ilman arkkua haudata tai tuhkata. Myös perunkirjoitus on lakisääteinen asia, se on pakko tehdä tietyssä ajassa läheisen kuoltua. Edullisetkin arkut ovat aika kalliita, joten toisaalta ymmärrän kuoleman mukanaan tuoman rahanmenon harmittelun, vaikkei se toki sinun syytäsi olekaan. Surun ollessa syvimmillään ei kaikkea aina sisäistä. Kokemusta on surusta, valitettavasti.

    Kun äitini kuoli, maksoi esimerkiksi arkku lähes 1 000 euroa, vaikkei kyseessä ollut kaikkein kallein malli. Hautakivi taisi maksaa 2 800 euroa, vaikkei sekään ollut mikään erikoismalli, vaan ihan tavallinen. Jos joku selviää hautajaisista kaikkine siihen liittyvine aloittajan maintsemine menoerineen 3 000 eurolla, niin edullisesti on selvinnyt.

    Meillä ei muuten hautaustoimistosta edes saanut muita palveluita kuin arkun, kukkalaitteen, arkuttamisen ja vainajan siirrot, joten en edes tiennyt, että jotkut hautaustoimistot järjestävät kaiken perunkirjoituksia myöten. Aina oppii uutta.

  7. myyjävaan sanoo:

    kyllä se vaan on niin että useimmat asiakkaat ei ymmärrä aukioloista mitään. olin yhdessä vaiheessa lentokentällä kaupassa töissä niin miettikää; minulla oli liikkeen valot kiinni, ovet kiinni yhtä rakoa lukuunottamatta sen aikaa että saan sulkuhommat tehtyä ja pääsen itse pois niin eikös sieltä välillä joku yritä sisälle tyylillä ”kai sä nyt mulle viel voit myydä.” Ihan oikeesti liikkeillä on ne aukioloajat ja joillekin myyjille ei makseta senttiäkään ylityöstä. Kohta alan käyttää ”maksatko mulle sit palkan ylityöstä” jokaiselle asiakkaalle kun alkaa pännimään nämä ”joo joo, kyl mä ihan just” kun menee huomauttamaan et kauppa on menossa kiinni ja pitäs liikkua sinne kassallepäin. Kerran myös todistin kun olin ulkona lenkillä kuinka yhden kukkakaupan porttia kiinni pistämässä ollut myyjä joutui yhdelle henkilölle sanomaan ”valitettavasti kauppa on nyt kiinni” kun tämä aasi porhalsi paikalle vaatimaan kaupan aukaisemista uudestaan häntä varten…

  8. Isänsä haudannut sanoo:

    Jos on aikeissa tappaa jonkun, niin on mahdollista suunnitella murha-ajankohta siten, että pystyy järkevästi hoitamaan tarvittavat järjestelyt hautaustoimistossa virka-aikaan tai vaihtoehtoisesti varaamaan ajan virka-ajan ulkopuolella. Jos taas lähiomainen kuolee spontaanisti, niin sellainen ei ole niin helppoa. Jos iltapäivällä saat soiton vanhainkodista, että mummosi on juuri kuollut ja ruumis pitää kuljettaa pois mahdollisimman pian, niin silloin ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin lähteä etsimään sitä arkkua riippumatta siitä, onko hautaustoimistot menossa juuri kiinni tai ei. Kaikissa vanhainkodeissa ei ole ruumiinsäilytystiloja. En tiedä onko missään.

    Tokihan liikkeet saavat päättää itse aukioloaikansa. Silloin on kyllä ihan liikkeen omistajan tai työntekijän oma moka, jos ei saa sanottua sille asiakkaalle, että suljemme nyt. Suurin osa yrittäjistä, itsekin kuulun heihin, tekee iloiten tunnin tai pari töitä yli sulkemisajan, jos sillä saa varmistettua parin-kolmen tonnin kaupan. Jos teidän firmassanne ei tehdä, niin kertokaa se sille asiakkaalle, että hän osaa mennä tekemään kauppansa toiseen yritykseen, missä häntä palvellaan iloiten. Ei se asiakaskaan halua teitä ärsyttää, haluaa vain saada asiansa hoidettua silloin kun se pitää hoitaa.

    Suuri osa ihmisistä, jotka asioivat hautaustoimistossa, asioivat siellä luultavasti ensimmäistä kertaa. Hautaustoimisto ei kuulu kenenkään vakituisiin ostospaikkoihinsa. Näin ollen on täysin mahdotonta arvioida etukäteen, kauanko siellä aikaa menee. Harva miettinee kauheasti etukäteen hautaustoimistohankintojaan. Jos asiakas pamahtaa varttia ennen sulkemisaikaa, niin selvitä ammattitaitoisesti tilanne ja mikäli hän tarvitsee vaikka ruumisarkun vastakuolleelle mummolleen saadakseen sen siirrettyä vanhainkodilta pois, niin myy siihen hätään sellainen ja käske tulla seuraavana päivänä hoitamaan loput asiat. Ja jos on kiire, niin älä esittele koko mallistoa, vaan tarjoa yhtä. Minusta se on kyllä ihan ammattitaidon puutetta, jos ei osaa kohdata asiakasta tällaisessa tilanteessa. Varsinkin, kun valituksesta päätellen tuollainen on ihan yleinen tilanne.

  9. Trisha sanoo:

    Jotkut täällä ihmettelevät sitä faktaa, että asioihin kannattaa varata aikaa kunnolla.

    Kuvittele tilanne jossa menet auttamaan kaveriaan asiassa X, joska kestää ennakkotietojen mukaan n. 30 min. Asia venähtääkin 2h30min pituiseksi urakaksi, koska kaveri tekee kaikkea aivan epäolennaista myös asian ohessa. Aikaa menee paljon hukkaan.

    Nyt, kuvittele että olet yrittäjä tahi työntekijä, ja joudut tekemään aivan irrelevantteja asioita tai venyttämään työaikaasi pitkälle. Kukaan ei tykkää: et sinä (,eikä pomosi jos työskentelet jonkun alaisena), eivätkä muut asiakkaat jotka myös haluavat saada joskus jopa palvelua. Tai, kuten nimim. ”Putkimies” ilmaisi: ”on täysin aasimaista tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa, asiana kokonaisten hautajaisten kaikki järjestelyt, ja olettaa/vaatia että aspa tiputtaa kaikki työn jälkeiset menonsa”.

    Eli: jos projekti vaatii aikaa, esimerkiksi hautajaiset, kannattaa edes _yrittää_ varata aikaa, tai sopia tapaamisesta jolloin etukäteen lähettää relevantteja kysymyksiä järjestelyihin liittyen. Ja kannattaa muistaa ettei tässä maassa mikään ole ilmaista, johtuen veroista + katteesta yms. pakollisista kuluista.

  10. Mii sanoo:

    No taitava asiakaspalvelija osaa kääntää tämän niin, että varataan teille aika – kävisikö tällöin ja tällöin. Silloin voin palvella teitä paremmin. Ja kertoo mitä kannattaa tehdä. Mistä muuten asiakas voi tietää. Ei mistään.

  11. Aspa sanoo:

    Mitähän ihmettä jotkut valittaa? Putkimies jo tosi hyvin esitti asian.

    Ja ne jotka valittavat, että kun oma työ on toimistoaikoina ja ei pääse käymään, niin miksi sen hautauspalvelun pitäisi palvella illalla, kun omalla työpaikallasikaan ei työskennellä illalla? Entä jos sen hauturin pitää päästä käymään teidän työpaikalla työnsä jälkeen? Taitaa olla kovasti tätä vain minä-minä-mentaliteettia.

    Kukaan aspa ei ota vastuuta siitä, että miten asiakas järjestää vapaa-aikansa

  12. Trisha sanoo:

    Jotkut täällä ihmettelevät sitä faktaa, että asioihin kannattaa varata aikaa kunnolla.

    Kuvittele tilanne jossa menet auttamaan kaveriaan asiassa X, joska kestää ennakkotietojen mukaan n. 30 min. Asia venähtääkin 2h30min pituiseksi urakaksi, koska kaveri tekee kaikkea aivan epäolennaista myös asian ohessa. Aikaa menee paljon hukkaan.

    Nyt, kuvittele että olet yrittäjä tahi työntekijä, ja joudut tekemään aivan irrelevantteja asioita tai venyttämään työaikaasi pitkälle. Kukaan ei tykkää: et sinä (,eikä pomosi jos työskentelet jonkun alaisena), eivätkä muut asiakkaat jotka myös haluavat saada joskus jopa palvelua. Tai, kuten nimim. ”Putkimies” ilmaisi: ”on täysin aasimaista tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa, asiana kokonaisten hautajaisten kaikki järjestelyt, ja olettaa/vaatia että aspa tiputtaa kaikki työn jälkeiset menonsa”.

    Eli: jos projekti vaatii aikaa, esimerkiksi hautajaiset, kannattaa edes _yrittää_ varata aikaa, tai sopia tapaamisesta jolloin etukäteen lähettää relevantteja kysymyksiä järjestelyihin liittyen. Ja kannattaa muistaa ettei tässä maassa mikään ole ilmaista, johtuen veroista + katteesta yms. pakollisista kuluista.

  13. NoMoro sanoo:

    Olen itse ollut operaattorin liikkeessä töissä ja siellä oli tämä sama ilmiö. Tullaan liikkeeseen 5-10min ennen kiinnimenoa ja aletaan arpomaan mitä luuria otetaan ja otetaanko vai eikö oteta liittymää. Ilmoitin aina suoraan asiakkaalle, ”liike on viisi minuuttia auki, jos tiedät valmiiksi minkä puhelimen haluat, voin sen myydä. Aikaa ei kuitenkaan ole esittelemiseen / käyttöönottoon / vaihtoehtojen tutkimiseen. Tuletteko huomenna uudestaan vai laitetaanko joku puhelin mukaan nyt?” Laadukas myyntiprosessi vie vähintään 30 minuuttia, tästä ei pääse mihinkään. Liikettää ei voi pitää ylimääräistä 25min + kassanlasku ja päivänpäätös (010-15min) auki noin vain. Jotkut tästä suuttuivat eivätkä asiaa ymmärtäneet, mutta sellainen on Aasiakas

  14. Trisha sanoo:

    Jotkut täällä ihmettelevät sitä faktaa, että asioihin kannattaa varata aikaa kunnolla.

    Kuvittele tilanne jossa menet auttamaan kaveriaan asiassa X, joska kestää ennakkotietojen mukaan n. 30 min. Asia venähtääkin 2h30min pituiseksi urakaksi, koska kaveri tekee kaikkea aivan epäolennaista myös asian ohessa. Aikaa menee paljon hukkaan.

    Nyt, kuvittele että olet yrittäjä tahi työntekijä, ja joudut tekemään aivan irrelevantteja asioita tai venyttämään työaikaasi pitkälle. Kukaan ei tykkää: et sinä (,eikä pomosi jos työskentelet jonkun alaisena), eivätkä muut asiakkaat jotka myös haluavat saada joskus jopa palvelua. Tai, kuten nimim. ”Putkimies” ilmaisi: ”on täysin aasimaista tulla liikkeeseen varttia ennen sulkemisaikaa, asiana kokonaisten hautajaisten kaikki järjestelyt, ja olettaa/vaatia että aspa tiputtaa kaikki työn jälkeiset menonsa”.

    Eli: jos projekti vaatii aikaa, esimerkiksi hautajaiset, kannattaa edes _yrittää_ varata aikaa, tai sopia tapaamisesta jolloin etukäteen lähettää relevantteja kysymyksiä järjestelyihin liittyen. Ja kannattaa muistaa ettei tässä maassa mikään ole ilmaista, johtuen veroista + katteesta yms. pakollisista kuluista.

  15. Hcfolno sanoo:

    Miten yrittäjällä ei ole varaa tehdä ylityötunteja???

    • foo sanoo:

      Jos opetellaan ensin lukemaan. Kirjoittahan sanoi ettei kyseessä ole hänen oma yrityksensä vaan hän on työntekijä.

Vastaa käyttäjälle Trisha Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *